sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Rentoa olemista, kevyttä treeniä ja hyvää ruokaa!

Perjantaina vihjasin, että lähdemme päiväksi reissuun jonnekin, jossa voi pääasiassa rentoutua ja vähän liikkuakin. Mahtoikohan joku arvata, että minne lähdimme? No, kylpylään. Olimme varanneet yön Långvik-kylpylästä Kirkkonummelta. Päätimme lähteä vähän rentoutumaan yhdeksi vuorokaudeksi, kun tämä elämä ja viikonloputkin ovat olleet niin hektisiä tässä viime aikoina. Tähän kylpylään päädyin minä, ihan sillä perusteella, että olin lukenut siitä hyviä kommentteja joistain blogeista ja heidän nettisivujensa perusteella paikka vaikutti oikein hyvältä ja rentouttavalta.



Ja sitä se todella oli. Paikka oli täynnä pääasiassa eri ikäisiä pariskuntia, enkä yhtään ihmettele - paikka oli luotu oikein romanttiseen käyntiin sopivaksi. Altaita oli vähän, eli oli perusallas ja pari poretta ja siinä ne oikeastaan oli. Kylmä ja kuuma kahluuallas, jossa sai kivasti jalkoihin verenkiertoa tihentymään, kun vaihtoi altaasta toiseen hetken aikaa. Kylypässä oli myös takkanurkkaus, jossa pystyi istumaan sohvalla kylpytakissa ja paistaa talon vaahtokarkkeja takkatulessa. Illalla puolestaan pystyi syömään illallista DJ:n soittaessa hyvää chillausmusiikkia taustalla. Se oli oikeastaan aika rentouttavaa. Olla vaan, hengata poreissa tai kylpytakissa, syödä hyvin (joskin kalliisti) ja simahtaa aikaisin illalla väsyneenä, mutta sitäkin onnellisempana pehmeisiin hotellilakanoihin. Ah.

Alkuruuaksi maistettiin puoliksi etana-lautanen

Pääruuaksi oli peruaa, joka oli todella hyvä annos.

Vaikka pidin todella paljon lauantain rentoutumispäivästä, ja se teki erittäin hyvää perjantaisen pitkän lenkin jälkeen, oli kuitenkin ehkä odotetumpi hetki sunnuntaiaamuna. Heräsin ennen kellonsoittoa lähes 9-tuntisten kauneusunieni jälkeen ja laitoin salikamat päälle, ja lähdin kylpylän pienelle, mutta toimivalle salille. Sain jakaa salin parin muun treenaajan kanssa puoli yhdeksältä aamulla, joten sain tehtyä kaikki ne liikkeet mitä alkulämmittelyn aikana salin varustetasoa silmäillessä ajattelinkin. Huomasin heti, että salilta puuttui yksi oleellinen asia, eli vapaa painotanko. Smith löytyi kyllä, mutta ei pelkkää tankoa. Outoa. Mutta onneksi vapaita painoja oli paljon, ja niitä pääasiassa hyödyntäen sain tehtyä napakan 50 minuuttisen treenin, jonka tähtäsin selälle, rinnalle, hartioille ja vatsoille. Liikkeinä oli muun muassa avustettu leuanveto ja pystypunneus käsipainoilla, näin jotain mainitakseni treenistä. En muista koska olisin viimeksi ollut salin puolella tekemässä ihan "tavallista" salitreeniä, ja vaikka treeni sujuikin kivasti, ei se silti ole se mun omin juttu. En jotenkin saa ittestäni irti niin paljon salilla, kuin vaikka crosstrainingissa. Mutta tuntuma silti löytyi, ja se oli pääasia.


Salitreenin jälkeen lähdin katsomaan, josko kylpylän 22-metrinen kuntouintiallas olisi sen verran vapaa, että siinä voisi omaa treeniä tehdä. Ja kulkaas, olihan se! Allas oli aivan vapaa ja tyhjä, ja se oikein kutsui mua luokseen! Mä sain siis tehdä lyhyen ja rauhallisen aamu-uinnin omassa altaassa - oi, miten luksusta! <3 Vaikka uinti tuntui erityisen ihanalta polskiessa omassa altaassa, niin päätin pitäytyä suunnitelmassa, että uin vain kevyesti ja lyhyesti. Vajaa puoli tuntia tuli uitua lopulta, ja kruunattua aamutreeni loppuneeksi. Oli kyllä äärimmäinen ilo tehdä noin aikainen treeni, varsinkin, kun tiesi mitä olisi edessä... koko vuorokauden kohokohta... eli aamupala tietty ;)




On noi hotelliaamupalat vaan parhautta. Ja täällä erityisen hyvää oli myöhäinen aamupala klo 12 asti, joten mekin olimme syömässä vasta klo 11 aikoihin.. ja ihan loppuun asti istuttiin aamupalalla. Långweekendin myöhäinen check-out on vasta klo 14, joten tuo rento sunnuntaiaamupäivä oli kyllä aivan täydellinen. Vatsa kylläisenä ja onnellisin mielin oli hyvä lähteä ajamaan kotia kohti, onneksi ajomatkakaan ei ollut pitkä!



Kun aamulla herään,
Mä tuntee voin sen
Tää on kaunis päivä, mä oon
onnellinen

Sama mulle vaik satais
Taivas ois pilvinen
Tää on kaunis päivä,
mä oon sopivasti onnellinen
Robin - Onnellinen

Mitenkäs teidän viikonloppu on mennyt? Rentoutuessa, liikkuessa vai sekä että? Oletteko käyneet Långvikissä? 

8 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen viikonloppu! :) Toi Långvik kuulostaa kyllä tosi mukavalta paikalta ja hotelliaamiainen..NAM!! :) Täällä menny viikonloppu pääasiassa töissä, vähän treeniä ja leffassa käyntiä kylkeen! :) Kivaa viikkoa, Hanna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihana viikonloppu :) Joo, tuo oli mukava paikka, mut ei ehkä niin hyvä, kuin esim. flamingon k-18 puoli. Hotelliaamiainen on parasta! <3 Kivalta kuulostaa sunkin viikonloppu, vaikka töitä on ollutkin! Kivaa viikkoa sullekin :)

      Poista
  2. Kuulostipa niin rentouttavalta :) Hotelliaamiaiset on puhdasta rakkautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sitä se kyllä oli :) Niin on! Nammm!

      Poista
  3. Oi miten rentouttavalta kuulostaa! Ja nammm hotelliaamupalat...Tota Långvikiä oon itekin ajatellut, kun olen tässä pohtinut sellaista pientä "irtiottoviikonloppua". Kuulostaa kyllä todelliselle rauhan tyyssijalle. Lyhyestä etäisyyden vuoksi voisi ehkä maksaakin sitten hieman suolaisemman hintaisista ruoista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä just rentouttavaa! Voin suositella Långvikia, jos tarkoituksena on vaan rentoilla ja olla! Ite oon käynyt päiväkäynnillä Flamingossa, ja se on mielestäni kivempi :) Tuo vois kesällä olla myös kiva, kun on ranta lähellä! Joo ja olihan se ruoka ihan hyvää, mutta ehkä asteen ylihintaista... viini varsinkin ;)

      Poista
  4. Kuulostaa just täydelliseltä viikonlopulta! Mekin otetaan aina välillä pieniä irtiottoja arjesta, vaikka telttaillen tai kylpylässä, sillä niistä saa niin paljon voimaa ja iloa arkeen <3 irtiotosta puheen ollen...mentäiskö ens vkolla saunajoigaan flamingoon? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika täydellinen rentoutuminen <3 Myös telttaretket on meidän mieleen, ja ehkä vähän lämpimämmällä sitten.. jos vaikka sinne Pihlajasaareen?! ;)

      Heijooo, saunajooga, kuulostaa hyvältä! Minä päivinä niitä menee? :)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)