keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Uintia, spinningiä, juoksua... mitähän se meinaa?!

Mä oon taas monena päivänä yrittänyt kirjoittaa tekstiä. Mulla kun olisi vaikka mitä asiaa, mutta jotenkin tykkään kirjoittaa jäsennellysti yhdestä aiheesta kerralla, vaikka toisaalta taas tykkään lukea muiden "sillisalaattipostauksia". Itse vaan olen niin huono kirjoittamaan niitä... mutta nyt tästä tulee sillisalaatti, koska tahdon kirjoittaa enemmänkin nyt mun fiiliksestä ja kaikesta.

Mä tosiaan olen nyt reilu viikon ollut uudessa työpaikassa töissä, ja mua jännitti ihan kamalasti tuo työpaikan vaihto. Olinhan ollut 2,5 vuotta edellisessä työssä, ja työkavereista lähtien koko paikka oli todella tuttu mulle. Mutta koska muutosta halusin niin oman jaksamisen kuin ammatillisen kehityksen kannalta, oli työpaikan vaihto edessä. Uusi työpaikka on ainakin vielä osottautunut kivaksi, enkä ole yhtään harmitellut aamulla lähteä töihin. Nyt tänään pääsin kunnolla jo työn makuun, alku kun on mennyt paljon tutustuessa uusiin juttuihin. Mutta on toi työssäviihtyvys kyllä tärkeää henkisen jaksamisen kannalta. Ja henkinen jaksaminen tuo fyysistä jaksamista!


Viikonloppu meni kivasti treenaten! Lepäsin perjantain, joten viikonloppuna oli hyvin virtaa. Siitä huolimatta jäi pitkä treeni tekemättä, mutta sain sentäs avattua tämän uuden vuoden uintikauden, jee! Käytiin nyt ensimmäistä kertaa testaamaassa tuo meidän lähiuimahalli lauantaina, ja täytyy kyllä iloksi todeta, että oli todella kevollinen halli! Vähän jännitti mennä sen 50m radan jälkeen lyhyelle radalle, mutta sopivasti harrasteuimarit lopettivat oman treeninsä ennen meidän menoa altaaseen. Mun ja Kimmon lisäksi meidän radalla oli vain yksi uimari, joten kivasti sai tehdä omaa uintia. Uitiin reilu kolme varttia, ja sen jälkeen olikin ihana fiilis siirtyä saunan kautta kotiin ruuanlaittoon ja illanviettoon ystävien kanssa! Uinti on kyllä koko ajan petraantunut. En ehkä ole sen nopeampi kuin ennen, mutta jaksan paljon paremmin uida vaikka pari kilsaa. Seuraavaksi otan tavoitteeksi uidan tunnin tai yli, nyt kun olen uinut pääosin 40-55 minuuttia. Vapaauintia koko ajan, jee! Tosin mun uimalaseissa on jotain häikkää, kun päästävät helposti vettä.. onko jollain suositella hyviä uimalaseja? Lakin ostinkin jo...


Sunnuntaina juoksin mutkan kautta SATSille BodyBalanceen. Ihanan rentouttava sunnuntai-illan treeni, kerrassaan. Ulkona oli ekaa kertaa kunnolla nyt tänä talvena pakkasta, joku -8, ja kokeilin tehdä muutaman vedon. Juoksin kolmannen, viidennen ja seitsemännen kilsan vähän reippaampaa 5.20-5.40 vauhtia, ja tuntui hyvältä. Ei ottanut onneksi pahemmin henkeen, joten ehkä noita vetoja voi tehdä jatkossakin ulkona, ainakin alle 10 asteen pakkasessa.
 Maanantai oli mun ensimmäinen tuplatreeni silmällä pitäen TRIATLONKESÄ 2014 -tavoitetta! Ja hei, tiedän, että puhuin tästä jo vuosi sitten, mutta nyt olen päättänyt onnistua. Pelästyin jo että olen myöhässä Vantaan triathlonin ilmoittautumisesta, mutta onneksi se olikin vielä vuoden takainen ilmottautuminen. Siellä mä ainakin menen, todennäköisesti sprinttimatkan (750m-20km-5km), ja se olkoon mun elämäni eka triathlon! Ja se mun maanantaina yhdistelmätreeni oli niinkin kiva, kuin spinning + juoksu. Osallistuin SATSin 75 minuutin spinningiin, jonka jälkeen muiden raahautuessa hikisenä pukuhuoneeseen, mä vedin lenkkarit jalkaan ja suuntasin juoksumatolle, hikisenä minäkin. Juoksin puoli tuntia matolla, ja alkukankeuden jälkeen juoksu sujui yllättävän hyvin. Tarkoitus oli tosiaan hakea pyöräilyn jälkeistä juoksutuntumaa, ja onnistuin siinä tosi hyvin. 30 minuutin juoksun jälkeen oli 1h 45 minuutin treeni taputeltu, ja oli aika siirtyä suihkuun ja saunaan. On kyllä onni, että salilla pääsee saunaan!

Treenin jälkeen maistuu ruokakin. Kikhernepihvejä, kuskusia, kermaviilikastiketta ja salaattia.

Eilen oli lepopäivä, josta aion kirjoittaa myöhemmin. Tein meinaan hyviä oivalluksia... eivät ne lepopäivätkään aina mene turhaan, vaikka itsestä siltä tuntuu. Olenkin pyrkinyt tänä vuonna kiinnittämään määrän sijasta laatuun erityishuomiota. Ja tänään olikin tosi laadukas treeni... "Keskiviikko on crossipäivä, ei huolen häivä!", niinkuin ohjaajamme Tomi taas kailotti salissa! Crosstrainingista on noussut aivan huikea suosikki-inhokkitreeni. Hah, tarkoitan, että se on niin rankka, mutta kiva ja tehokas tunti, jossa tulee kyllä annettua aina se päivän paras! 6 x 6minuutin AMRAP-treeniä (As many rounds as possible) on aika tehokasta, voin kertoa. Vai miltä kuulostaa muun muassa treeni, jossa tehdään 10x etukyykkyä, 10x burpee, 10x istumaannousu paino suorilla käsillä... 6 minuuttia, niin monta kierrosta kuin jaksat. Tuo on aina meidän eka setti! Huh! En tiedä, millainen tunti olisi jonkun toisen ohjaajan ohjaamana, koska nämä personal trainerit, jotka vetävät tuntia, saavat ilmeisesti varioida tuntia omannäköisekseen. Tämä meidän tunti on ainakin ihan napakymppi, ja liikkeet sellaisia, jotka suosivat omaa treeniajatusta - liikkeet ovat kokonaisvaltaisia, isoja ja myös syviä lihaksia kuormittavia. 

Nyt on mahtava fiilis, kyllä treenaamisesta vaan saa energiaa arkeen! Mites sun alkuviikon treenit on sujuneet? Onko muuten muita, jotka tähtäävät myös ensi kesänä ensimmäiselle triatlonille?

12 kommenttia:

  1. Moikka! Tämmöiseen linkkiin törmäsin ja tulit mieleen kun puhuttiin tuosta sykkeen mittaamisesta (varsinkin kun kohta jäät triathlon-koukkuun ;) ): http://yle.fi/uutiset/suomalaiset_juoksevat_liian_lujaa/5365903

    Mut uimalaseista.. minusta se on vähän yksilöllistä mitkä käy. Isot pojat vannoo yhtien nimeen ja toiset toisien. Mulla on speedon jotkut juniorilasit.. Mutta silloin kun ne ei enää oikein millään pidä, pesen ne reilulla saippualla, jotenkin se silikoni kai likaantuu pikkuhiljaa eikä nappaa enää kunnolla. Sitten ne taas pelittää. Olisko tästä sulle apua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, mä linkkasinkin tuon jutun just mun tekstiini, jossa käsittelin noita vauhteja. Mutta kiitos, kun tulin mielees! :) Oonkin yrittänyt vähän hidastella vauhtien kanssa, ja pitäisi sit tehdä aina tietyt juoksut kovemmin, ja loput selvästi hitaammin!

      Hei kiitos! Mä taidan kokeilla tuota saippuaa! Mulla on Speedon lasit, ja kai ne ihan hyvät on... välillä vaan vuotaa ja menee huuruun. :S

      Poista
    2. Sori! :D Mie luen vähän näköjään sieltä täältä :nolo: Toivottavasti saippuasta on apua sullekin!

      Poista
    3. Heh, no problem! :D Ja toivottavasti on!

      Poista
  2. Sillisalaattipostauksia on ilmiselvästi liikkeellä. ;-) Mäkin tarvisin uimalasit. En vaan ole saanut aikaiseksi vielä hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ihmeessä ostamaan ;) Jep, niin on!

      Poista
  3. Hyvä Hanna! :) Kiva seurata sun triathlon-matkaa! Ehkä mäkin uskaltaudun jonain päivänä! ;) Alkuviikon treeneihin on kuulunut ratsastusta, poweria ja juoksua eli aika kivaa perussettiä :) Ihanan aurinkoista päivää!! B)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joojoo, sä kans! :D Triatloniin vaan! Mut kiva kun oot mukana matkassa! Hyvälle kuulostaa sun sporttailut ;) Kiitos, ihanaa loppuviikkoa sullekin!

      Poista
  4. Jess, mahtava tavoite ensi vuodelle! Sä inspiroit muita hehkumalla sitä hyvää fiilistä ja innostusta, mitä liikkumisesta parhaimmillaan saa! Mun treenit ovat Prahan vuoksi vähän vähissä (bikram-joogaa lukuun ottamatta :D), joten oli kyllä huippua juoksennella tänään indoorissa sun kanssa :) Ja sun kokkailut on niin ihanankuuloisia! Mäkin haluaisin tulla hyväksi kokiksi vielä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, eiks ookkin? Eiköhän ekassa triatlonissa ja Vaarojen maratonissa ole tarpeeksi ensi vuodelle?! :D Väliin sitten pienempiä tavoitteita.. hehe! Kiva kuulla, että inspiroin! Mä pyrin just löytämään fiiliksen kautta reittejä niihin tavoitteisiin nimenomaan!

      Joo, indoor yhessä oli huippu! Vaikka mä keskityin kyllä välissä kunnolla siihen treeniin, etten ehtinyt/jaksanut/kyennyt koko ajan jutella xD

      Voi Tiina, ei "hyväksi" kokiksi tuleminen ole kuin tahdosta kiinni ;) Eli taidat olla hyvällä matkalla sinne!

      Poista
  5. Oot hurja! Triathlon! Wuhuuu! Tsemppiä!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, triatlon, kyllä! Kiitos! Oot itekin hurja! :D

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)