maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 liikunnalliset kohokohdat

Kuten viime vuonnakin, listaan myös tänä vuonna kuluneen vuoden parhaat liikuntajutut. Listaus varsinaisista liikuntasuorituksista tulee myöhemmin, kuten tavoitteiden asettelut ensi vuodelle, mutta tässä on mun mielestä vuoden 2013 kivoimmat ja mieleenpainuvimmat liikuntajutut!

1. Tukholman marathon

Maraton on aina maraton, juoksulajien kuningas, ja se varmasti on minulla aina vuoden kohokohta, vaikkei enkka parantuisikaan. No, nyt sain kunnian Tukholmassa parantaa kolmannella maratonillani ennätystä taas, jee! Tukholman maraton oli myös lisäksi todella upea tapahtuma, jossa oli huikeaa juosta jopa sateessa yleisön kannustaessa villisti! Lisää Tukholman maratonista voit lukea muun muassa täältä sekä muista Tukholmaa koskevista postauksista pisin kevättä.


2. Pyöräilyretki Turun saaristossa

Kesälomamme kohokohta oli pyöräilyreissu Turun saaristossa, kun kierrettiin Kimmon kanssa Saariston rengastie neljässä päivässä. Matkaa taitettiin reilu 200km ja parhaimmillaan pyöräiltiin 65 kilsaa ekana päivänä! Suoritus oli aika väsyttävä, mutta kaikkineensa aivan huippu reissu! Suosittelen kyllä kaikille vastaavaa pyöräilyreissua tai vaikka vaellusta! Luonnossa on niin ihana liikkua!


3. Ensimmäinen oma suunnistus

Yksi ehdottomasti suurimpia viime kesän liikunnallisia kohokohtia oli lopullinen hullaantuminen suunnistuksesta! Ehkä kaikkein mieleenpainuvin kerta oli, kun olin ihan ensimmäistä kertaa yksin iltarasteilla. Se oli jännää, ja vaikka minulla menikin tolkuttoman kauan ja olin välillä aivan pihalla, oli se silti käännekohta. Selvisin vaikeahkostakin maastosta läpi, ja sen jälkeen tiesin uskaltavani metsään jatkossakin yksin! Suunnistuksesta voi lukea enenmmän suunnistus-tunnisteen alta.


4. Midnight Run

Taas jälleen kerran on pakko kehua Suomen (mielestäni) hienointa juoksutapahtumaa! 10km pimeässä, syksyisessä ja tunnelmallisessa Helsingissä - kelpaa! Mukana on tuhansia muita juoksijoita, ja meininki on kova! Juoksin tänä vuonna lähes samaan aikaan kuin vuosi sitten, eikä siis kympin enkka parantunut vieläkään... mutta ei sen niin väliä, sillä tärkeintä oli mahtava meininki ja kova juoksu! Oothan säkin ensi vuonna mukana?


5. HCR - yhdessä maaliin

Juoksin keväällä Kimmon kanssa yhdessä puolikkaan Helsinki City Runilla. Kuten ehkä muistattekin, en ollut kaikkein parasta ja tsemppaavinta seuraa, mutta yhdessä tultiin käsi kädessä maaliin, ja se oli lopulta hieno kokemus! Parasta tässä kaikessa oli kuitenkin se yhdessä treenaaminen, joka muuten jatkui läpi kesän! Musta on huippua, että saan Kimmosta aina välillä lenkkiseuraa! Jee! Ja pakko sanoa, että hän paransi muuten syksyllä puolikkaan aikaansa tästä HCR:sta noin kymmenen minuuttia! Huh! Ehkä onkin parasta tehdä oma juoksu ihan omaan tahtiin, ja saada kannustusta radan varrelta! ;)


Mitkä oli sun liikuntavuoden kohokohtia? Jäikö jokin yksittäinen treeni mieleen vai oliko paras meininki jossain tapahtumassa? 

18 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja!! :) Tukholma on mun listalla ensi vuonna ja to do-listalla on ollut jo pitkään toi pyöräilyretki saaristossa! Jonain päivänä se toteutuu! :) saaristosta tuli mieleen, että oon suunnitellut jossain vaiheessa, että juoksisin pitkiksen Kaarinasta Nauvoon!! :) tuutko messiin? ;) eikö ne oo sun kotikontuja? Ja mun kesäkotikontuja! :) mun tällainen postaus tulossa aamulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei, pääset elämää mun kohokohtia ensi vuonna ;) Hih! Hmmm, voisin kyllä osallistua, koska Kaarina on mun kotipaikka, kyllä ;) Mut Kaarina-Nauvo, sehän on jotain 50km?!?! :D

      Jei, odottelen sun vastaavaa postausta! :)

      Poista
    2. Ei kai se oo niin pitkä?? Niin onki, shit...:D Paraisilta sitten Nauvon lautalle, se on joku 33km..:)

      Poista
    3. Heh, ajattelin kyl et se aika pitkä on, kun poljettiin pyöräreissulla Kaarinasta Nauvon toiseen päähän (Korppoon lautalle) ekana päivänä, ja se oli 65km! :D

      Mutjooo, voishan tota harkita! MEGAPITKIS! ;)

      Poista
  2. Pyöräretki oli mulla/meillä yksi vuoden kohokohtia kans. Aivan ehdottomasti ens vuonna uudelleen!

    Mäkin tein jo oman postaukseni, mutta sen verran oioin että keskityin jo enemmän tulevaan kuin menneeseen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pyöräretkeily on huippua! Varmaan itekin tulee joku reissu tehtyä, koska nyt kun on esim. pyörälaukut, niin on helpompi lähteä! :)

      Luinkin sun postauksen, kivoja juttuja! Mä keskityn tulevaan varmaan tuossa heti vuodenvaihteen jälkeen! ;)

      Poista
  3. Kuulostaa mahtavilta jutuilta! Itellä kohokohtana varmaankin se (hieman epäonninen) puolikas, mutta muita juttuja täytyy vähän vielä pohtia. Ehkä kirjoitan näistä oman postaukseni myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sun puolikas oli varmasti kuitenkin voitto! Ensinnäkin juoksuhan kulki hienosti, mutta varmasti se oli myös opettavainen kokemus! Minäkin keskityin ehkä liian isoihin juttuihin, sillä onhan treenien joukossa yksittäisiä hienoja hetkiäkin, kun alkaisi ihan tarkasti miettimään! :) Mut kirjoittele ihmeessä!

      Poista
  4. Tuttuja bloggauksia nyt nämä yhteenvedot, itse just naputtelin omani ja sitten loppuviikosta ens vuoden tavoitteiden kimppuun.

    Ois hienoa että aina joka vuoden loppuessa vois hehkuttaa jotain urheilusaavutusta tai lajia joka on ihan uutta ja jollaista ei ole ennen tehnyt, kuten sulla toi suunnistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mut onhan noita yhteenvetoja ja tavoitteita kiva luskella.. meillä kaikilla kun ne on omanlaisia! :)

      Ja hei totta, olis siistiä, että joka vuonna löytyis joku noin kiva laji, josta innostuu yhtä paljon kuin mä innostuin tänä kesänä suunnistuksesta!! xD

      Poista
  5. Ihan huikea liikuntavuosi! Tätä lukiessa tuli hyvä fiilis ja alkoi haluttaa ilmoittautua kaikenlaisiin juoksutapahtumiin itsekin :D (Ja saatoinpa ehkä jo ilmoittautuakin ;)) nyt sitten hyvällä fiiliksellä kohti uutta vuotta ja uusia haasteita! Niin mukavaa seurata matkaasi täällä blogissa, ja muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mullakin tuli hinku ilmottautua kaikkiin kivoihin tapahtumiin, kun tajusin, että juoksin tapahtumissa ihan liian vähän viime vuonna! ;) Haaa, mihin ilmottautusit, HCR:lle?? Ihanaa, kun oot mukana! <3

      Poista
    2. Mennään yhdessä johonkin tapahtumaan?? :)

      Poista
    3. Jjjjoo :)! Pitää ideoida joku tapahtuma!

      Poista
  6. Ihana postaus!! :) Mun vuoden isoin kohokohta oli Kebnekaise-vaellus, ja toki extempore-puolimaratonit!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kuulla ;) Ja voi, toi Kebnekaise... sinne minäkin halajan, kiitos sinun! ;) Sun puolimaratonit oli huikeita!

      Poista
  7. Midnight Run oli kyllä hieno! Pakko ehkä juosta se toista kertaa tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ite taidan mennä kolmannen kerran ;)!

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)