sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Midnight Run -13 - vauhtia ja hauskoja tilanteita!



Pessimisti ei koskaan pety... ei niin! Minä kun manasin sadetta eilen päivällä, mutta kuinkas ollakaan, sade väistyi heti tekstini jälkeen  ja tilalle tuli oikein aurinkoinen ja ihana keli! Myös illalla Midnight Runin aikaan ilma oli täydellinen, eikä pisaraakaan vettä tullut - mikä onni ;) Vihdoin siis sadekirous lähti pois pääni päältä, ja sain juosta aivan mahtavassa säässä, mahtavassa tapahtumassa, huikeiden kannustajien ja kanssajuoksijoiden kanssa!

Lähdin Midnight Runiin vähän epäileväisin mielin omasta kunnostani, siis tarkoitan vauhtikunnostani, sillä koko kevään tahkoin pk-kilsoja alle maratonia silmällä pitäen ja kesä on mennyt enemmän ja vähemmän muiden lajien parissa enemmän kuin juoksun. Vauhtitreenit ovat jääneet olemattomiin, ja eniten niitä onkin nykyään tullut tehtyä suunnistusmetsissä! No, päätin, etten ota paineita juoksusta, vaan nautin tapahtumasta ja teen parhaani - katson sitten, mihin se riittää!



Saavuin Midnight Runin tapahtuma-alueelle noin tuntia ennen oman lähtöni juoksua, ja fiilistelin tunnelmaa, kävin vessassa (vessoja oli tällä kertaa enemmän kuin viime vuonna, kiitos siitä, mutta silti niitä voisi olla enemmän!). Tunnelma alueella oli huikea ja illan hämärtyessä porukkaa alkoi vielä enemmän valua paikalle. Kun SATSin vetämä lämmittely alkoi, torilla oli mieletön tunnelma, ja oli ilo katsoa sieltä Tuomiokirkon portailta, kun tuhatpäinen juoksijajoukko jumppasi yhtä aikaa! Juuuu, kyllä minäkin lämmittelin, mutten ollut jumppaamassa mukana! ;) Siinä yhdeksän jälkeen aloin valumaan omaan 3a-lähtökarsinaan, ja kun ensimmäinen lähtöpamaus kuului, alkoi minua jännittämään, sillä seuraavaksi olisi meidän ryhmän vuoro startata!




Vihdoin tuli meidän vuoro lähteä, ja lähdettiin liikkeelle aika rauhallisesti, sillä parit ekat suorat olivat tosi tukkoisia ihmismassan vuoksi! Pian kuitenkin reitille tuli tilaa, ja pääsin juoksemaan omaa tahtia! Jalat oli kivasti auki ja kaikki toimi moitteettomasti! Juoksin oikeastaan vilkuilematta kelloa, ihan fiiliksen mukaan, ja jossain vaiheessa huomasin, että vauhti oli vähän päälle 5min/km, eli ihan mukavaa siis! Aloin jopa jossain vaiheessa haaveilla oman enkan rikkomisesta (enkka 50.50), ja se sai mua ylläpitämään mun vauhtia. Aika pian kuitenkin tajusin, että kyllä enkkakin menee sivu suun, mutta hyvä tunnelma sai mut kuitenkin etenemään aika vauhdikkaasti!



Ekan juomapisteen ohitin, mutta toisella juomapisteellä harmitti vähän, kun en saanut napattua urkkajuomaa, vaan otin vahingossa siinä vauhdissa vettä. Muutoin vauhti oli ihan kivaa, mutta selvästi vaikein kilsa mulle oli väli 8-9km, jossa oli aika paljon sellaista loivaa nousua ja lisäksi mulla alkoi tulla vähän heikko olo, mutta mäkien jälkeen sekin helpotti. Viimeiselle kilsalle sain lisätty vauhtia, mutta maalisuoralla ei ihan hirveään kiriin enää mieli ja kroppa irronnut. Lopulta saavuin maaliin ajassa 51.37, joka on kutakuinkin sama aika, kun vuosi sitten. Olen kyllä todella tyytyväinen aikaan, sillä lähdin tosiaan fiiliksen mukaan, ilman suurempaa repimistä liikkeelle! Maalissa olo oli aika hyvä, ja mieli korkealla! On tää juokseminen vaan huippua, ja aina maalissa kiitos seisoo ja endorfiinit pöllyävät! Huh!



Tajusin myös taas, että onhan se kovaakin (tai no, kovaa ja kovaa, mutta mulle kovaa!) juokseminen kivaa! Se tuntuu oikeesti juoksemiseltakin jo! Ajattelin kyllä nyt syksyllä juosta vähän enemmän vauhtitreeniäkin niiden hitaiden lenkkien lisäksi (joojoo!), ja mielessä on jo seuraava tapahtuma (1/2 maraton)! Mutta siis, mä uskon vakaasti, että kyllä mä vielä 4-alkuisen tuloksen tässä kympillä saan tehtyä, mutta mun ongelma on se, että mä en osaa raastaa ja repiä, vaan juoksen aika pitkään "mukavuusalueella", siis vauhdilla, joka tuntuu edes vähän pahalta vasta aivan viimeisillä kilsoilla. Mä en vaan jotenkin osaa lähteä kovempaa liikkeelle ja en osaa juosta ns. "verenmaku suussa"! Olisko se sitten edes kivaa? Pääsen varmaan alle enkan sitten, kun kunto kasvaa niin, että sinne tulokseen päästään mukavalla juoksuvauhdilla! Heh!

Kiitos kaikista tämän postauksen kuvista
 kuuluu avomiehelleni Kimmolle!

Kaiken kaikkiaan Midnight Run 2013 oli huikea tapahtuma, ja oli kehittynyt viime vuodesta, siis esimerkiksi niistä lähtösekoiluista! Reitti on tunnelmallinen ja kannustusta on paljon! Yhteishenki juoksijoiden kesken on iso! On mahtavaa juosta pimeässä illassa upean Helsingin keskustassa musiikin pauhaessa välillä valojen välkkyessä! Ehdottomasti suosittelen tapahtumaa kaikille!! Ensi vuonna uudestaan, eikö? :)

18 kommenttia:

  1. Huikeita kuvia ja hienolta näyttää tapahtuma :) ja upea juoksu siulta, onnea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän tämä tulos taas antaa puhtia, että ei se kunto ole laskenut ;) Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin - intoa riittää! :D

      Kuvat onnistuivat hyvin, ja niistä välittyy hienosti tapahtuman upea tunnelma!

      Poista
  2. Tosi hienoja kuvia tosiaan! Näihin kuviin ja tunnelmiin voit hyvillä mielin palata vielä vuosienkin päästä :) Kova mimmi olet kyllä, ja ihan huikea aika mielestäni! Midnight Run kun kuitenkin on enemmän sellainen fiilistelytapahtuma, sillä niin ruuhkaista siellä on, että voi olla vaikeaa löytää se oma tila ja rytmi ennätyksille. Ja hei, mun kauhein väli oli myös se 8-9 km (ja oikeastaan siitä ihan maaliin asti). Olin ottanut kaiken jaloistani irti jo niillä aiemmilla kilsoilla, jote se lievä ylämäkivoittoisuus lopussa oli kyllä aika killeri... Nyt kuitenkin naatitaan näistä fiiliksistä - ollaan se NIIN ansaittu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon tyytyväinen tähän kuvasatoon, mitä tuo mun hovikuvaaja sai otettua! Varsinkin, kun meidän kamerassa ei oo mitään hyvää obektiivia - tosin se on hankintalistalla kyllä ;)

      Oot ihan oikeessa, ettei tuo Midnight Runin tapahtuma ole ehkä kaikkein paras siihen enkkayritykseen! Sitä varten mulla jäikin vähän nälkää tuosta juoksusta ja on ehkä yks ässä hihassa ;) Mut ehdottomasti ens vuonna taas mukana, niin huikea tapahtuma tuo on!! :)

      Sä teit huikean juoksun, enkka on aina enkka! <3 Oot naatiskelusi täysin ansainnut!

      Poista
  3. Hienoja kuvia ja mahtava aika! Reitti on munkin mielestäni ihanan tunnelmallinen, mutta mua harmittaa tuon loppu'suoran' loivat ja vähän jyrkemmätkin nousut- vie niitä viimeisiä voimia melkein liiaksikin.. :( Mutta kunnialla selvittiin täälläkin maaliin, ja tyytyväinen olen omaankin suoritukseeni :) Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Totta, että toi loppu on aika rankka reittiin verrattuna, sillä muuten oikeastaan se ihan 1-2km kohdalla oleva nousu on ainoa rankempi! Loppukiri jää vähän vajaaksi tuossa sitten!

      Huippuuu, ens vuonna tosiaan uusiksi!! :)

      Poista
  4. Jee, kuulosti tosi kivalta tapahtumalta ja hyvä jos suorituskin oli mieleinen!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella ihan täysillä tätä tapahtumaa kaikille! :) Juu, kyllä suoritus oli niin hyvä, kuin eilen vain sain tehtyä - ja pääsin lähemmäs enkkaani, mitä uskoinkaan! Tasainen suorittaminen jatkuu ;)

      Poista
  5. Hieno juoksu ja hienot kuvat!

    VastaaPoista
  6. Kivoja kuvia ja ilmeisen hyvin mennyt juoksu :) Minäkään en tällä kertaa päässyt repimään lenkillä kun olin kaveria kannustamassa. Kirjoitin myös juoksusta blogiini mikäli kiinnostaa lukaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei voi olla kuin tyytyväinen tuohon juoksuun ja tapahtumaan, aivan mahtava meininki! :)

      Kävinkin jo kurkkaamassa blogisi, ja hienoa, että tsemppasit kaverin maaliin! Se on hatunnoston arvoinen suoritus!!

      Poista
  7. Onnittelut hienosta juoksusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos! :) Juoksu voi tosiaan olla hyvä, vaikkei enkkaa tulekaan!

      Poista
  8. Onnea hyvin menneestä juoksusta! Tosi kivasti kirjoitettu ja kuvitettu raportti. Aivan varmasti kympin ennätyksesi alkaa joskus nelosella. Ja alkaisi jo nyt, mutta se edellyttäisi sitä epämukavuusalueella olemista koko ajan. Onko se tosiaan sen arvoista?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että rapsa oli mieleen! :) Ja kiitoksii! Ehkä sain tästä tapahtumasta puhtia, että alan juoksemaan välillä lenkkejä tällä reippaammalla vauhdilla! Oli meinaan sen verran kivaa!! Ehkä sit joskus saan sitä "mukavuusaluetta" nostettua! ;)

      Poista

Kommentoi on bloggaamisen suola. Arvostan jättämääsi kommenttia suuresti :)