maanantai 26. syyskuuta 2016

Aktiivinen vuorokausi Vierumäellä

Noniin. Palataan vielä yhden postauksen verran kesäloman tunnelmiin. Vietimme viimeisellä viikolla yhden vuorokauden Kimmon kanssa Vierumäen liikuntaparatiisissa, kun voitin kevään Game On -tapahtumasta kakkossijalla vuorokauden Active Hours -paketin kahdelle. Sopiva tilaisuus minireissulle meille aukesi loman viimeisinä päivinä, kun olimme torstaista perjantaihin Vierumäellä. Ajelimme paikoille puolen päivän aikoihin, ja pääsimme onneksi majoittumaan heti saavuttamme. Majoituksena meillä oli kahden hengen huoneisto Ilkasta. Huone oli melko matalatasoinen, mutta siellä pärjäsi hyvin yhden yön. Huoneessa olisi ollut myös pieni keittiönurkkaus, mutta me hyödynsimme reissun aikana Vierumäen ravintolapalveluita. Aamupala kuului majoitukseen Vanhassa salissa, joten siitä ei tarvinnut huolehtia.





Kun saavuimme Vierumäelle, nälkä alkoi heti kurnia. Päätimme mennä syömään keittolounaan Ravintola Greeniin. Siellä on joka päivä tarjolla keittolounas liha- ja kasvisvaihtoehdolla ja salaattipöytä. Keittolounaaseen kuuluu leipäkin. Tomaattikeitto oli oikein maistuva. Keli oli hieman kolea meidän ekana päivänä, mutta päätimme silti suunnata Vierumän Flowparkiin, joka sijaitsi aivan Greenin vieressä. Flowparkkaus on meille ennestään tuttua Turun Flowparkista ja Kimmolla on kokemusta myös muista vastaavista puistoista. Mun mielestäni flowparkkaus on törkeän kivaa ja pelottavaa samanaikaisesti. Jos konsepti ei ole tuttu, niin puistot ovat seikkailupuistoja, joissa on erilaisia köysiratoja puiden väleihin rakennettuna. Radat voivat sisältää monia eri tehtäviä, ja tasojakin on monelaisia. Radoilla on yleensä levähdystasanteita, joilla on hyvä hengähtää. Ainakin Flowparkkien radat ovat jopa fyysisesti raskaita, joten on hyvä levähtää aina tehtävien välillä. Flowparkeissa on lasten ratojen lisäksi vihreitä, sinisiä, punaisia ja mustia ratoja. Mustat vaativat jo jotain erityisosaamista, kuten esimerkiksi köyttä pitkin kiipeilyä tai ovat muuten todella vaikeita. Itse olen pariin punaiseen rataan uskaltautunut, ja nyt Vierumäellä kävin myös punaisella, tosin lyhennetyllä radalla. Huh, mitkä adrenaliinit virtaavat kun kiipeillään korkeuksissa ja pelätään todella putoamista valjaiden varaan. Keskivartalo saa erityisesti työtä kun taituroidaan köysien varassa. Onneksi Vierumäessä oli pari pitkää liukua, joissa pääsi helposti nauttimaan vauhdin huumasta.





Flowparkkauksen jälkeen lähdimme nauttimaan Vierumäen upeista maisemista. Iltaa kohden aurinko alkoi näyttäytyä ja keli oli todella kaunis ja tyyni. Juoksimme kevyesti pisin Vierumäen luontopolkuja kauniissa harjumaisemissa. Vierumäellä on upeat luonnon puitteet, sillä kauniiden järvien, kuten Valkjärven, Suurjärven tai Saarijärven rantoja pitkin on upea kulkea. Polut ovat teknisesti helppoja, joten niillä on mukava juosta tai kävellä. Korkeuserojakin osuu kuitenkin reitille, joten lenkkien rasittavuutta on helppo säädellä. Lähtisipä tuollainen polkuverkosto myös kotiovelta.

Reilu tunnin lenkin jälkeen nälkä alkoi kurnia, joten suunnattiin suihkun kautta syömään. Buffet-ruokailut eivät olleet enää iltakahdeksan jälkeen auki,joten suuntasimme Scandic Hotellin alakerrassa olevaan Grill-ravintolaan. Ruuat olivat hyvät, ja innostuttiin viimeisten lomapäivien vuoksi ottamaan vielä jälkkäritkin. Nams. Illalla käveltiin takaisin majoitukseen ja pelattiin samalla Pokemon Go:ta. Vierumäellä on tosi paljon pokemoneja, stoppeja ja gymejä, joten pelattavaa riittää!


Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen haettiin Active Hours -liikuntalipukkeilla meille alueen suunnistukartat. Aluksi mietittiin, että oltaisiin tehty kiintorastikartoilla meille keskenäinen kisa, mutta päädyttiin suunnistamaan yhdessä ja oppimaan toiselta suunnistamisesta. Toinen oli aina vetovuorossa ensin, ja sitten toinen. Suunnistuskartat olivat hyvät, joskin maasto oli ryteikköinen. Kiersimme rastien perässä pitkälti toista tuntia, joten kiva aamulenkki tuli samalla tehtyä. Tällä kertaa keskityimme vauhdin sijaan suunnistustarkkuuteen, mutta lopussa lähinnä väistelimme isoissa seiteissä olleita hämähäkkejä. Ja minä kun luulin, että olisin jo voiton puolella tämän pelkoni kanssa. No, jatketaan hämähäkkikammon työstämistä.



Suunnistuksen jälkeen suuntasimme kirkasvetisen Valkjärven rannalle, josta vuokrasimme tunniksi SUP-laudat käyttöömme. Minä olen pari kertaa suppaillut aiemmin, mutta Kimmolle kokemus on uusi. Suppailu on siis seisoen melomista. Meillä oli käytössä kokonaan omat järvet, pieni Valkjärvi sekä Suurjärvi, jonne kannoimme myös laudat vähäksi aikaan. Meillä oli ilo suppailla, sillä keli oli tyyni, ja laudat siten vakaat. Tyynellä kelillä suppailu on juuri sitä, millainen mielikuva lajista tulee. Suppailu voi olla kevyttä tai rankempaakin, mutta me melosimme hiljaista vauhtia nauttien veden äärellä olemisesta. Suppailussa pääsee kosketuksiin veden kanssa hienosti.


Tunti meni veden äärellä nopeasti, ja sieltä suunnattiinkin vielä Greeniin ruokailemaan. Tällä kertaa täytin vatsani maittavalla salaattiannoksella, jonka jälkeen oli hyvä ajaa kotiin. Vuorokausi oli todella antoisa eri lajien parissa. Vierumäellä on todellakin puitteet kohdillaan ja kannattaa hyötyä niistä. Matkakin on sopiva monesta suunnasta katsottuna, ja me olimmekin vajaa 1,5 tunnin päästä jo kotona. Onnellisena, mutta jokseenkin väsyneinä.

Oletko sinä ollut Vierumäellä? Mitä lajeja suosittelet kokeilemaan? Oletko ollut jossain vastaavassa paikassa joskus?

lauantai 17. syyskuuta 2016

Tavoitteita, onko niitä?

Syksy on Suomessa juoksun kulta-aikaa. Ilmat ovat raikkaat ja lämpötilat parhaimmat mahdolliset juoksun kannalta. Ei ole liian kylmä, mutta ei liian kuumakaan. Suomessa on siis syystäkin syksy täynnä toinen toistaan hienompia juoksutapahtumia. Toisessa mainostetaan elämyksellistä reittiä, toisessa nopeaa ja tasaista alustaa ja kolmas taas  on teknisesti haastava polkujuoksu. Kaikille on jotakin. Myös lenkkireitit täyttyvät iloisista hölkkääjistä tai vähän totisemmin spurtteja ottavista juoksijoista. Minä itsekin tykkään lenkkeillä juuri syksyllä, koska maisemat ovat niin hienot ja toki keli on ihanan raikas.


Kuva: Karoliina / Candy on the Run

"No Hanna, mikäs on sun seuraava tavoite?" on kysymys, jonka olen kuullut usein puhuttaessa juoksu- ja liikuntajutuista. Tämä vuosihan on taas sisältänyt huikeita uusia tuulia, kuten 24 tunnin rogainingissa käymisen sekä swimrun-kokeilun Satun kanssa. Lisäksi olen juossut NUTS Karhunkierroksella elämäni toisen ultramatkan, viiskyt ja rapiat. Syksyn maratonkin meni jo Nuuksio Classicin myötä. Tottahan minunlaisella yllytyshullulla on jo ensi vuosikin buukattu, tai vähintäänkin syksylle vielä jotain pientä kivaa...

"Ei mulla ole seuraavaa tavoiteitta. Ei mitään tulevia juoksuja tai muutakaan!", vastaan. Siinä se on. Totuus. Ja tuntuu tällä hetkellä niin hyvältä.

Vaikka mun viime aikaiset tavoitteet eivät olekaan olleet niin isoja, että järjettömiä ponnisteluita olisi vaadittu, silti tällä hetkellä tuntuu hyvältä että mulla on kalenteri ihan avoinna. Voin koko syksyn keskittyä täysin spontaanisti niihin lajeihin, joita juuri sillä hetkellä tekee mieli. Tai olla tekemättä mitään, jos ei tee mieli tehdä mitään. No okei, tulevat salibandyturnaukset hieman vievät päiviä kalenterista, mutta muuten kerran viikossa treenitahti ei kovin paljon ponnisteluita vaadi. Ainoa tavoite mulla on syksylle se, että pyrin saamaan liikkumiset monipuolisemmaksi. Lihaskuntotreenit ovat todellakin jääneet vähemmälle kesällä, koska mun on ollut todella vaikeaa motivoida itseäni niihin. Nyt kuitenkin on sellainen olo, että haluan itselleni kokonaisvaltaisen vahvan ja hyvän olon, ja muistan kuntosalilla treenaamisen pitäneen myös selän kivut poissa toimistotyöläiseltäkin. Lisäksi liikkuvuus on aina pieni murheenkryynini, joten olisi hyvä ottaa taas joogailustakin viikottainen tapa.


Työmatkapyöräily on hyvää arkiliikuntaa, ja hermotkin säilyvät kun ruuhkan ohi saa polkea vapaasti ;)


Tämä syksy on se aika, kun pitäisi päättää jo ensi vuodenkin kisakalenteri. Varsinkin itseäni kiinnostavat pitkät polkujuoksut myydään äkkiä loppuun, kun ilmoittautuminen aukeaa. Päätöksiä päätöksiä, pitäisi tehdä päätöksiä. Mulle polkujuoksut ovat tarkoittaneet samalla seikkailua uusissa hienoissa maisemissa ja ovat niin paljon muutakin kuin juoksua. Olisi kiva haastaa itseään taas piirun enemmän, mutta Suomessa alkaa tapahtumat loppua kesken. NUTS Karhunkierros ja Pallas, Vaarojen maraton... kaikki nähty. Euroopassa olisi tukku hienoja vuorijuoksuja, mutta kevään reissusuunnitelmat verottavat sen verran sekä lomapäiviä että budjettia, joten saa nähdä, tuleeko sitä ensi vuonnakaan toteutettua unelmaa vuorimaratonista tai -ultrasta. Saa nähdä, ja aika näyttää.

Tällä hetkellä on hyvä olla näin. Vapaana isoista tavoitteista ja suunnitelmista. Halu olla enemmän kokonaisvaltaisesti hyvässä kunnossa on tällä hetkellä se isoin juttu. Elikkä jatkan monipuolisella linjalla ja lempeällä otteella, mutta pikkaisen itseäni haastaen. Siten motivaatiokin pysyy korkealla. Odotan myös todella innolla tulevaa salibandykautta, ja puskista on tullut halu kehittyä siinäkin lajissa. Kestävyyslajit ovat sen verran lähellä omaa sydäntä, että eiköhän niitä pitkiä lenkkejä tule hölkkäiltyä läpi vuoden, vaikkei isoa tulevaisuuden tähtäintä olekaan.



Millaisia ajatuksia sinulla on tavoitteista? Onko niitä oltava koko ajan, että motivaatio säilyy? Mikä on sun seuraava tavoite?

lauantai 10. syyskuuta 2016

Syksyn kuulumiset

Tässä on mennyt yli kuukausi viimeisestä kuulumispostauksesta, joten nyt voidaan todellakin kysyä, mitä kuuluu Hanna?! Loma oli ja meni, ja täytyy ihan rehellisesti sanoa, että loma oli erittäin onnistunut. Loma alkoi mahtavalla 24 tunnin rogainingilla, joka oli pitkäaikainen haave ja aivan älyttömän hieno kokemus. Siitä seurasi pohjoisen road trip ja varsinkin Norjan uskomattomat maisemat. Voisin puhua Norjasta suu vaahdoten, mutta totean vain, että maa on kokemisen ja näkemisen arvoinen ja annan reissupostausten kuvien puhua puolestaan. Lomareissu ei olisi voinut paljon enemmän meidän näköinen olla, joten 9 päivän road tripiltä palasi kaksi erittäin onnellista, mutta väsynyttä matkaajaa. Loppuloma tulikin vietettyä ensin perheidemme luona Turun suunnilla ja sen jälkeen kotona oleillen. Ehdimme myös piipahtaa Vierumäellä, josta aion tehdä ihan oman postauksen vielä.


Tuoreita luumuja, suoraan puusta

Lomat ovat sellaisia vuoden luksushetkiä, joten niistä pitääkin nauttia. Totuus kuitenkin on, että lomia on vuodessa tosi vähän verrattuna arkiviikkoihin. 5 viikkoa lomaa, 47 viikkoa arkea, näin karkeasti sanottuna. Koen tämän faktan niin, että arkea ei voi vain elää lomia odottaen, vaan arjesta pitää saada toimivaa, mukavaa ja antoisaa. Minulle arki tarkoittaa mielekästä työtä, päiväkohtaisia rutiineja, hyviä yöunia, lämminhenkisiä kotihetkiä sekä mukavia vapaa-ajan harrastuksia ja tekemistä niin yksin kuin yhdessä perheen tai ystävien kanssa. Minä nautin arjesta ja erityisesti siitä, että päivissä on sisältöä ja rakennetta. Syksy kuvastaa mulle aina arjen uudelleen alkua, mahdollisesti uusia harrastuksia ja joidenkin rutiinien järjestelyä entistä toimivammaksi ja miellyttävämmäksi. Ihan kuin kouluaikoina aloitettiin aina syksyisin uusi lukukausi ikään kuin tyhjältä pöydältä. Sama fiilis on jäänyt päälle, vaikka koulun penkit on vaihdettu työtuoleihin ja työnkuva ja projektit jatkuvatkin suurinpiirtein ennallaan myös kesän jälkeen. Tänä syksynä mulla on aivan kutkuttava tilanne sen suhteen, että olen aloittanut nuoruuden harrastuksen, salibandyn, uudelleen yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Syksy tarkoittaa siis sarjakauden käynnistymistä! Odotan erittäin innolla kauden alkua ja kieltämättä hieman jo jänniittää kuukauden päästä olevat ekat sarjapelit.


Pimenevät illat ja kynttilät <3



Syksyinen puolukkapiirakka

Salibandyharrastuksen aloittamisen myötä en voi siis sanoa, että mulle kuuluu "sitä samaa vanhaa". Enkä sanoisi muutenkaan. Mulle meinaan kuuluu todella hyvää! Syksyn kalenteri on täyttynyt jo pitkälle ainakin viikonloppujen osalta ja tiedossa on mukavia hetkiä ystävien kanssa. On elokuvafestareita, liikuntaa ja lautapelailuja. Niin, ja yksi Espanjan matka. Kaikkein parasta syksyssä on se, että kesän "pakko-olla-ulkona"-fiiliksen jälkeen on ihan okei käpertyä kotiin sohvalle ja juoda vähän teetä kynttilän valossa. Olen kynttilöiden suurkuluttaja ja rakastan tunnelmavalaistuksia yli kaiken. Syksyn tulossa on myös se hyvä puoli, että kun kämppä ei ole enää niin kuuma, voi kaikessa rauhassa haudutella liedellä tai uunissa pata- tai keittoruokia, jotka lämmittävät sitten koko kehoa syysviimojen keskellä. Kesällä ei tule juuri telkkaria katsottua, mutta syksyn tullen tykkään katsella Netflixiä kotona ja herätän elokuvaharrastuksen henkiin. Toiset tykkäävät lukea kirjoja, mutta minä tykkään uppoutua pariksi tunniksi toisiin maailmoihin elokuvien kautta. Ensi viikolla on myös varma syksyn merkki: Rakkautta ja anarkiaa -leffafestarit!

Ulkoilu syksyllä on parasta kaikesta. Mä rakastan ruskaa ja luonnon kaunista värikirjoa. Nautin siitä, että on raikasta liikkua ulkona, mutta ei kuitenkaan niin kylmä, että tarvitsisi pukea vaatteita montaa kerrosta. Aamut ovat mystisen usvaisia, mutta silti usein nämä syyskuun päivät ovat mukavan aurinkoisia. Lenkkeily on huomattavasti miellyttävämpää syksyllä kuin kesällä ja suunnistusmetsässä saa tuoksutella mahtavia syksyn tuoksuja. Harrastus on ehdottomasti parhaimmillaan näin kauden loppupuoliskolla. Suosittelen ehdottomasti lähtemään työpäivien jälkeen ulos raittiiseen ilmaan tuulettamaan päätä sen sijaan, että lähtisi joka päivä johonkin sisätiloihin liikkumaan, saatika että menisi suoraan kotiin sinne sohvan pohjalle. Siellä on huomattavasti mukavampi löhötä, kun on ensin antanut keholle liikuntaa!


Pienet sateetkaan eivät haittaa, kun saa harrastaa kivoja juttuja! :)

Tänään on kaunis aurinkoinen päivä. Aivan ertyinen päivä, sillä kohta suuntaan juhlimaan yhden rakkaimman ja pitkäaikaisimman ystäväni häitä. Päivä tulee olemaan täynnä onnea, rakkautta, iloa ja tunteita. Niin täydellistä!

Onnellista viikonloppua kaikille! Mitä teille kuuluu?? Oletteko yhtä syksyn rakastajia kuin minä?! :)

maanantai 5. syyskuuta 2016

Nuuksio Classic Trail Marathon - Etelä-Suomen polkujuoksuhelmi!

Lauantaina oli huippu juoksupäivä, kun jo pelkästään pääkaupunkiseudulla järjestettiin useita eri juoksutapahtumia. Tänä vuonna suosikkini katutapahtumista eli Midnight Run ja Etelä-Suomen polkujuoksuhelmi Nuuksio Classic järjestettiin samaan aikaan, joten keväällä sain tehdä päätöksen näiden kahden väliltä. Päätöksen tekeminen ei kuitenkaan ollut edes vaikeaa, sillä Nuuksiossa oli tarjolla kauniita polkuja sekä matkantekoa riittävän paljon eli maratonin verran! Kenellekään blogini lukijasta tuskin tulee yllätyksenä, että lähes mitä pidempi matka, sitä enemmän minä nautin! Tänä vuonna en ollutkaan vielä varsinaista maratonia juossut, eikä tarvinnut vuodesta 2011 alkanutta maraton-putkea katkaista. Lauantaina juoksin siis kuudennen virallisen maratonin, aika huippua! Kolmen katumaratonin jälkeen olenkin juossut kaikki maratonit poluilla, ja tähän on tuskin muutosta jatkossakaan tulossa.


Kuva: Arjo Kaarre

Ensimmäistä kertaa olin juoksemassa täysin samaa polkujuoksutapahtumaa toista kertaa, sillä Nuuksio Classicissa olin juoksemassa myös vuosi sitten. Yleensä aina polkujuoksut ovat tapahtuneet uudessa tapahtumassa tai vähintänkin eri mittaisella reitillä, jolloin vertauskohtaa edelliseen ei ole ollut. Lauantaina oli siis uusi tilanne, kun oli mahdollisuus verrata poluilla juostua aikaa edellisvuoteen. Yleensä on ollut niin helppo lähteä polkujuoksuun ainoastaan nauttimaan, kun ei ole edes voinut mitata omaa kuntoa ajassa - jokainen reitti kun on niin omanlaisensa. Toivoin, etten ala nytkään liikaa tuijottelemaan kelloa ja kyttäämään loppuaikaa. Muistan viime vuonna nauttineeni todella paljon juoksusta, ja päätinkin, että tänä vuonna nautitaan yhtä paljon - ajasta viis! Nuuksio Classicin upealla reitillä, johon mahtuu niin kansallispuiston virallisia polkuja kuin niitä kivoja pienempiäkin polkuja lammenrannoilla, on todellakin erittäin hyvät puitteet nautiskella juoksun ilosta!

Juoksupäiväksi luvattiin sadetta iltapäivällä, mutta muutoin päivä oli lämmin. Lähdin kakkoslähtöryhmästä ja päätin juosta täysin omaa juoksuani. Oikeastaan olin kovin odottanut maraton-juoksua omissa ajatuksissa. Yksin Nuuksion poluilla ei kuitenkaan tarvitse juosta, sillä kanssajuoksijoita riittää alusta loppuun, vaikka toki alkuruuhkien jälkeen poluilla väljenee. Ruuhkaakaan ei ole oikeasti juuri nimeksikään ja tosi nopeasti pääsee etenemään omaa vauhtia, joka oli lauantaina alkumatkasta sopivan reipasta itselleni. Ensimmäiset kymmenen kilometriä Nuuksio Classicissa ovat aika helppokulkuisia polkuja ja metsätien pätkiä, mutta kapeampiakin polkuja ja Romvuoren soita riittää. Ensimmäinen todellinen hapotustesti on edessä Solvallassa, kun kipuamme taas letkassa laskettelurinteen ylös. Mäen päällä ainakin oma sydän tykyttää tuhatta ja sataa, mutta nopeasti hengitysrytmi tasantuu.


Kuva: Lassi Pekkarinen 


Kuva: Sari Heerman

Nyt on edessä reitin kauneimmat osat: Orajärven alue, Saarijärven, Sarkkisen ja Suolikkaan kauniit rantapolut. Reitin keskivaihe ei ole helpoimmasta päästä, mutta sitäkin kauniimpi. Yllätyin, kuinka Nuuksiossa olikin jo syksyistä. Lehtiä oli pudonnut maahan ja osa oli kellastuneitakin. Saimme nauttia kauniista päivästä, sillä sateesta ei näkynyt jälkeäkään. Keli oli lämmin, jopa niin kuuma, että otin hiuspannan pois päästä, kun oli pakko saada tuuletusta. Hiostava ilma aiheutti itselleni vähän päänsärkyä, mutta muuten olo oli hyvä ja vahva koko matkan ajan. Taisin juoda vähän liian vähän, mutta onneksi söin 45-60 minuutin välein joko geeliä, geelikarkkeja tai pähkinöitä. Juomaliivissä oli laimeaa urheilujuomaa, ja 26 kilsan kohdalla täytettyäni repun juomarakon, laitoin sinne elektrolyyttinapin. Näillä eväillä selvisi maratonista hyvin.


Kuva: Arjo Kaarre

Reitin loppuosa, viimeiset kymmenen kilometriä, on mukavaa juostavaa polkua sekä kalliota, joskin lisättynä haastavilla suo-osuuksilla, josta olimme päässeet kyllä nauttimaan oikeastaan koko reitin ajan. Muuten reitti oli kuiva, mutta soissa jalat kastuivat jo aika pian. Rapa lensi ja silleen, mutta kuuluu kyllä polkujuoksuun oleellisesti! 30 kilsan jälkeen tapahtui totaalinen uppoaminen suohon. Juoksin yksin siinä kohtaa ja yhtäkkiä jalkani vajosivat puolireiteen asti mutavelliin. Onneksi pääsin hyvin pois suosta, ja pääsin jatkamaan matkaa. Kukaan ei nähnyt, jes, mutta ... vaatetukseni uudesta koristeesta ei voinut olla päättelemättä, mitä minulle oli juuri käynyt. Sainkin eräältä sivulliselta huomautusta tummista lenkkareistani, heh!

Vasta muutamia kilsoja ennen maalia tajusin, että pitämällä tämän hyvin vauhdin yllä, päihitän viime vuoden ajan. Siihen asti ei ollut tullut onneksi mieleenikään miettiä loppuaikoja - niitä, kun on todella vaikeaa ennustaa vaihtelevassa maastossa. Lopussa kuitenkin kilpailuhenki nousi sen verran, että yritin pitää yllä vahvaa askellustani, jotta aika olisi vuoden takaista parempi, kun siihen näytti mahdollisuus olevan. Ja lopulta tulikin eteen pitkä loppusuora, jossa kerrankin saadaan lasketella kunnolla alamäkeen ja juoksin reippaasti maaliin. Kello pysähtyi aikaan 5.47. Maaliviivalla tuulettelin tälle hyvän mielen juoksulle!! Voi että miten mahtavaa olikaan taas juosta yhdellä Suomen kauneimmista maraton-reiteistä! Nuuksio Classicin reitti on sopivan haastava; polut ovat juostavia, mutta tekemistä riittää koko matkan ajalle eikä reitti juuri armoa anna. Sen vuoksi fiilis olikin taas aivan älyttömän upea maalissa. Hyväntuuliset kanssajuoksijat, tsemppaavat talkoolaiset, hienot järjestelyt ja todella kaunis ja hyvin merkattu reitti saavat kyllä hymyn huulille. Tänäkään vuonna ei ollut suurempia ongelmia juoksussani, ja siitä olen erityisen onnellinen. "Sieltä saapuu erittäin hyvävoimaisena maaliin Hanna Taimen", kuulutti selostajakin minun tullessani iloisena maaliin. Totta.


Maalissa!!! Ei yhtään kuraiset keltaiset säärystimet, ei... :D


Kaikkein onnellisin olin kuitenkin siitä tiedosta, että moni kaverini sai juostua elämänsä ensimmäisen maratonin kunnialla maaliin juuri Nuuksio Classicissa. Vautsi vau ja onnea! :)

Olitko sä Nuuksiossa juoksemassa tai kannustamassa? Miltä maratonin juokseminen poluilla kuulostaa? :)

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Lomareissu osa 3: Lofootit

Palaan vielä yhdellä postauksella lomareissuumme, joka alkoi siis Kilpisjärveltä ja suuntasi sitten Norjan puolelle Senjaan, jossa huiputettiin upea Segla. Luulin tuon vaelluksen jälkeen, että mitään hienompaa ei voisi tulla vastaan, mutta kuinka olinkaan väärässä. Reisumme viimeinen kunnollinen kohde, Lofootit, oli juuri niin upea kokonaisuudessaan, kuin olin suinkin osannut kuvitellakin. Olen haaveillut kouluajoista lähtien Lofoottien reissusta, joten olin todella onnellinen, kun päätimme sinne vihdoin lähteä. Segla oli varmasti reissumme yksittäinen upein paikka, mutta koko Lofootit huumasivat minut ainakin kauneudellaan.






Lofoottien maisemat ovat merta, jylhiä kallioita ja vuoria, pitkiä siltoja, kauniita hiekkarantoja, pieniä kalastajakyliä, söpöjä puutaloja, karua kalliomaisemaa, turkoosia merta, lukemattomia noin 500 metrin korkuisia vuoren huippuja, joita haluaisi vallata mahdollisimman monta. Ajelimme Senjasta Lofoottien läpi pysähdellen kivoihin paikkoihin ja tsekaten muutamat etukäteen vastaantulleet paikat tai pienet vaellukset. Olin vähän yllättynyt siitä, että merkittyjä vaellusreittejä on todella vaikeaa löytää Lofooteilta, jos ei tiedä mitä hakee. Opasteita ei ole kadun varsilla. Merkittyjä reittejä kuitenkin on ilmeisesti paljon ja lisäksi merkkaamattomia polkujakin riittää, kunhan vain rohkeasti etsii niitä. Me teimme Lofooteilla kolme kunnollista päivävaellusta, jonka lisäksi teimme pienempiä pysähdyksiä ja jalotteluita tai kokkailimme mahtavissa maisemissa. Kerran kävimme myös syömässä ulkona saarirykelmän nimikkoannoksen, Lofotburgerin, joka oli hamppari kalamurekepihvillä. Ravintolahetki oli kyllä erittäin ansaittu retkikokkailujen ja pakuyöiden keskellä. Muutenkin Lofoottien perimmäisin kylä, jonne autolla ajamalla pääsee, Å, on erittäin sympaattinen paikka. Siellä kannattaa ehdottomasti käydä.






Å i Lofoten - merellistä tunnelmaa

Lofooteilla on melko paljon matkailijoita, ja mikäli ne ärsyttävät, ei sinne kannata ainakaan kesäsesongilla suunnata. Toisaalta minua ei ainakaan muut matkailijat haitanneet, eikä niitä kuitenkaan ruuhkaksi asti ollut. Toiset matkailijat yöpymässä samoilla yleisillä taukopaikoilla luo mielestäni vain turvaa. Norjassa on ihanan luottavainen olo parkkeerata auto tien sivuun ja nukkua siinä. Nukuimme vain yhden yön leirintäalueella Norjassa, ja ainoa syy oli oikeastaan suihkuun pääseminen. Suihkut toimivat Norjassa leirintäalueella yleensä poletilla. Meidän leirintäalueemme oli melkoisen vanha ja kämäinen, mutta suihkuvesi oli onneksi lämmintä, ellei kuumaa. Lilluttelin kahden kolikon (10 NOK, reilu euro) verran suihkun alla eli yhteensä 8 minuuttia. Todellista luksusta. Leirintäalueilla on yleensä hyvä tiskata astiat paremmin kuumassa vedessä lavuaarissa ja siellä voi täyttää vesisäiliötä. Muuten Norjassa pärjää hyvin ilmankin leirintäalueita, sillä monilla levähdyspaikoilla saa leiriytyä ja niissä on usein myös WC. Yleensä ihan vesivessakin. Tykkään leirielämästä ja siten hieman alkeellisista matkustusoloista. Ulkoilupäivien jälkeen pussiruuatkin maistuvat hyviltä, varsinkin kun saa nauttia niitä upeissa maisemissa.








Parhaat puolensa Lofootit kuitenkin näyttivät vaellusreiteillä ja eritoteen yläilmoissa, jonne pääseekin helposti huiputtamalla jokapuolella ympäröiviä vuoria. Turistit vähenevät, luonto tulee lähemmäs ja saa nauttia kauniista maisemista ilman kiirettä minnekkään. Kiireettömyys olikin meidän teemana, kun teimme päivittäiset päiväpatikointimme. Oli mahtavaa nauttia upeista maisemista yläilmoissa. Mielestäni se fiilis, kun on jo kivunnut korkeuksiin, on todella mahtava. Vuorilla olossa on jotain sanoinkuvaamattoman ainutlaatuista. Tunsinkin oloni vähän etuoikeutetuksi, kun meille sattui Lofooteillakin niin upeat kelit, että olisi ollut suorastaan vääryys olla vaeltamatta.

Djevelporten

Ensimmäinen huippumme oli Svolværin kylän lähellä oleva Fløya. Todellinen syy tuolle vaellukselle oli Djevelportenin eli Instagramista bongatun kivenlohkareen löytäminen vaellusreitin varrelta. Reitti lähti hieman syrjästä vuorten alta, mutta oli kuitenkin hyvin merkitty. Onnistuimme silti eksymään reitiltä kiipelijöiden suosimalle paikalle, mutta palasimme takaisin reitille ja teimme kokonaisuudessaan suunnittelemamme vaelluksen. Reitti nousi ensin vuorille todella jyrkästi, jonka jälkeen tehtiin silmukkalenkki, jossa noustiin Fløyan harjanteelle sekä käveltiin Djevelportenille. Maisemat ovat tutun hienot, mutta kyllä ehdottomasti tämän vaellusreitin kohokohta on kivenlohkare, jonka päälle hurjapäät voivat mennä. Itse uskalsin nippanappa lohkareen päälle, mutta varuillaan sai koko ajan olla.








Kokonaisuudessaan vaellus ei ole kovin pitkä (meillä vajaa 4km harhautumisen kanssa), mutta nousumetrejä tulee taas runsaasti. Paikoitellen reitti on melko jyrkkä ja kivinen, mutta kaikenkaikkiaan vaellus ei ole erityisen vaativa. Aikaa kannattaa toki varata, sillä korkeuserot tekevät etenemisestä hitaan ja lisäksi kauniita levähdyspaikkoja riittää, joten vuorille voi jäädä nauttimaan oleskelustakin niin halutessaan.

Kvalvika beach & Ryten

Kvalvika beach oli tullut vastaan googlettaessa reittejä Lofooteilla. Kyseessä oli iso hiekkaranta muutaman kilometrin päässä lähimmältä tieltä. Rantaa ympäröisi isot ja jyrkät kalliot, ja sainkin Satulta vinkin, että myös huipulle voi kiivetä niin halutessaan. Ja mehän kiivettiin! Keli oli taas erinomainen, joskin sitten huipun saavutettua se menikin pilveen. Sään vaihtelut ovatkin erittäin yleisiä vuorilla liikkuessa. Sateessa emme kuitenkaan joutuneet yhtenäkään päivänä vaeltamaan ja se oli kiva juttu. Ylhäällä tuli tällä kertaa aika äkkiä vilu pilvisyydestä johtuen ja lähdimmekin pian alaspäin. Minä intouduin hölkkäilemään mukavaa loivaa alamäkeä. Annoin vain jalkojen viedä. Ihanaa!







Kvalvika beach näytti aivan ihanalta ja epätodellisen kauniilta. Reitti autotieltä rannalle on noin 3km yhteen suuntaan, ja se on melko helppokulkuinen, joskin kivikkoinen reitti. Reitti nousee hieman ylöspäin ja sitten laskeutuu reilusti alas rannalle. Jos haluaa Rytenin huipulle, on otettava reitti aivan Kvalvika beachin vierestä ja lähteä sieltä kipuamaan ylös huipulle. Ryteniin johtaa myös muita polkuja, joita pisin kävelimme myös hieman vuorilla, mutta palasimme lopulta täysin samaa reittiä takaisinpäin. Tämä oli kokonaisuudessaan meidän pisin vaellus koko reissulla, noin 10 km ja lähes kilsa yhteensä nousua. Mutta mikäs siellä vuorilla on vaellellessa!

Tindstinden

Viimeisenä Lofoottipäivänä kävelimme tosiaan Åssa ja nautimme maisemista ja tunnelmasta. Aloimme kuitenkin miettiä, että olisiko jokin huiputus kuitenkin vielä kohdallaan, kun kelikin oli täydellinen. Aurinko meinaan paistoi pilvettömältä taivaalta. Olimme alunperin miettineet Reinebringenin valloitusta, mutta luimme netistä, että reitti olisi huonossa kunnossa. Emme haluneet vaarantaa itseämme yhdenkään vaelluksen vuoksi, joten päätimme bongata toisen huipun. Eräästä opaskartasta tuli ilmi, että Ån vieressä olevalle Tindstindenille voisi kiivetä ja päätimme ottaa sen viimeiseksi vuorinautinnoksi.

Reitti oli taattua Lofoottimaisemaa. Vastaan tuli vedenvirtauma, iso juomavesijärvi, jyrkkä ja kivikkoinen nousu harjanteelle ja mahtava huiputus harjannetta pitkin. Lofooteilla huiput ovat usein harjanteita, joten ne ovat todella jyrkkiä ja jylhiä. Tälläkin reitillä oli muutamassa paikassa köysiä vaeltajien apuna. Huippu olikin sitten omanlaisensa tasanne, jossa viivyimme varmasti toista tuntia auringon lämmöstä nauttien. Tuultakaan ei tuona päivänä ollut juuri nimeksikään, joten tunnelma ylhäällä oli erittäin rento ja kiireetön. Täydellistä.







Lofootit tarjoavat monelaista aktiviteettia, ja suosittelenkin ulkoiluttamaan vaelluskenkiä useasti. Myös kiipeilijöitä ja retkeilijöitä saarirykelmällä näkyy lukuisia. Minusta Lofootit olivat ihan mahtavat ja maisemat olivat toistaiseksi parhaita, joita olen koskaan nähnyt. Haluan ehdottomasti joskus sinne uudestaan, sillä niin paljon jäi vielä koluttavaa ja useita vaellusreittejä ja polkuja tallattavaksi ja huippuja huiputettavaksi. 

Lofootit näyttivät reissaajille kyllä parastaan. Kun lähdimme seuraavana päivänä lautalla mantereelle, satoi oikein kunnolla. Kyllä me olimme yhtä hymyä ja kiitollisia siitä, että saimme mitä parhaimmat lomasäät ja reissu oli oikein onnistunut. Jaksoi ajaa pitkän matkan takaisin Etelä-Suomeen.

Oletko sinä käynyt Lofooteilla? Onko suosikkireittiä sinne? Millaisesta lomasta sinä pitäisit Lofooteilla tai Norjassa?